perjantai 16. joulukuuta 2016

Myskikurpitsaa, Laitilan Oiva-siideriä ja possun kassleria

Nyt arvoisat blogini lukijat luulevat minun vallan seonneen näistä kurpitsoista! Ei laisinkaan, hieman vain innostuin!

Tarvitaan:

Iso kannellinen paistinpannu, tuttavallisemmin haudutuspannu

Voita
1/2 myskikurpitsaa
1 porkkana
1 peruna
1 pieni sipuli
4 valkosipulinkynttä
Vajaa litra kasvislientä tai puolet ja puolet kasvis- ja lihalientä
300g porsaan kassleria eli sianniskaa
1 0,33l pullo Laitilan Oiva kuivaa omenasiideriä

Lisäksi lihan maustamiseen
Tummaa ruokosokeria
Chilijauhetta
Suolaa
Mustapippuria
Savupaprikajauhetta
Basilikaa
Ripaus currya

Aloita hyvissä ajoin ruuanvalmistus kuutioimalla possu - jälleen peukalonpään kokoisiksi paloiksi! Sekoita kuivat mausteet keskenään ja hiero ne voimallisesti lihakuutioihin. Anna tekeytyä ainakin tunti, mieluiten useampi.

Kuutioi juurekset ja kurpitsa tasakokoisiksi 1,5cm X 1,5cm kuutioiksi (ei ole niin tarkkaa). Hienonna sipulit erikseen.

Kiehauta liemi.

Kuumenna pannua upealla liedelläsi ja kun arvelet sen olevan sopivan kuuma lihan kypsentämiseen, lisää sinne nokare voita ja hetikohta perään maustetut sianlihakuutiot. Ruskista sikanokareet vettä kielelle nostattavan kauniiksi ja lisää sipulit sekä alenna lämpöä.

Freesaile koko pakettia kunnes sipulikin on saanut vähän väriä ja mehustunut ja lisää pannulle loput vihannekset. Kääntele pannulla olevaa sekametelisoppaa pari minuuttia mutta varo ettet polta mitään. Lisää sitten siideri ja kiehauta ja lisää lientä niin että pannulla olevat tuotteet peittyvät.

Keittele safkaa hiljakseltaan kannen alla tunnin verran ja tarkista juuresten kypsyys. Kun ne alkavat olla valmiita, ota kansi pois ja nosta lämpötilaa niin että ruoka alkaa kiehumaan. Keitä kasaan sen verran että ruoka muistuttaa enemmän paksua pataa ja vähemmän keittoa.

Lyö safka lautasille ja karju perheesi kokoon nauttimaan.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Myskikurpitsaa padassa

Innostuin näistä kurpitsoista lopullisesti siinä vaiheessa kun ystäväni Matka (nimi muutettu) kertoi ostaneensa myskikurpitsaa Alepasta ja totesin sen olevan sekä hyvä että halpa elintarvike. Kurpitsat ovat noin kilon painoisia ja niiden kilohinta aika lailla kaksi euroa. Hävikkiä syntyy tosin enemmän kuin perunasta tai bataatista mutta kurpitsan siemenet voi ottaa talteen ja paahtaa pannulla, ne ovat terveellinen välipala ja maistuvat oivallisilta salaatin kera.



Tähän erinomaiseen talvisafkaan tarvitaan:

Iso valurautapata
1 myskikurpitsa
50g voita
2 pientä tai 1 yksi iso sipuli
6 - 8 valkosipulinkynttä
Mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta, basilikaa, savusuolaa, tummaa balsamicoa, ruokosokeria
1 peruna
3 porkkanaa
1 tölkillinen Karhun tummaa 1-olutta
Reilu litra vahvaa lihalientä
200-300g hauduttamiseen sopivaa sianlihaa, myös nauta käy. Itselläni oli juurikin tämän verran tarjouksesta bongaamaani naudan entrecotea. Lihan voi tietysti korvata juureksilla niin saa mainion kasvisversion (kunhan käyttää myös kasvislientä)

Ota liha lämpenemään hyvissä ajoin ja kuutioi se peukalonpään kokoisiksi paloiksi.

Kuori sipulit, halkaise valkosipulinkynnet ja pieni sipuli reiluiksi paloiksi.

Halkaise myskikurpitsa pituussuuntaan varovasti, kuori on aika sitkasta - varo sormiasi!! Leikkaa kannat irti ja katkaise kurpitsa keskeltä siten että sinulle jää sylinterinmuotoinen varsi ja pallonmuotoinen pohja erikseen. Kuori kova kuori irti, kaavi siemenet isolla lusikalla jatkojalosta varten talteen ja kuutioi kurpitsa jälleen peukalonpäänkokoisiksi paloiksi.

Kiehauta lihaliemi ja kuutioi sillä välin muut juurekset tasakokoisiksi kuutioiksi käyttäen peukaloasi mittatikkuna. Tässä vaiheessa on hyvä tarkastaa paljonko juureksia pataan mahtuu kurpitsan ja lihan lisäksi, voit hyvin vähentää niiden määrää tai käyttää vaikka vain puolikkaan kurpitsan.

Nakkaa smörre valuratapataan ja kuumenna voimallisesti, juuri ennen kuin voi ruskistuu, lisää kuutioitu liha ja ruskista lihakuutiot kauniin ruskeiksi.

Alenna hieman lämpöä ja lisää juurekset, kääntele niitä mahdollisuuksien mukaan pari minuuttia mutta varo ettei mikään pääse palamaan. Lisää Karhun tumma 1-olut ja päästä se kiehahtamaan että alkoholi karkaa. Lisää tummaa lihalientä ja mausteet kunnes juures- ja lihakuutiot ovat peittyneet. Siirrä 120 -asteiseen uuniin puoleksitoista tunniksi ja tarkista juuresten kypsyys. Itse taisin kypsytellä omaa panostani liki kaksi tuntia.

Nauti kuumana hyvän oluen kera, itse lisäsin vielä ruokalusikallisen smetanaa lautaselle tuomaan kermaista täyteläisyyttä! Röyh!

maanantai 31. lokakuuta 2016

Mikä mättää sosiaalisessa mediassa

Avauduin eilen vähän kieli poskessa, että sosiaalista mediaa ei voi enää seurata koska kaikki mitä siellä on, on pelkkää huumehomojen ylistystä, feminazien triggeröitymistä eikä kukaan enää syö grillimakkaraa. Se maksoi minulle välittömästi kolme seuraajaa. Hyvä niin.

Olen jo hyvän tovin ollut aivan ymmälläni meiningistä niin Twitterissä kuin Facebookissa. Minun käsitykseni "hyvästä sosiaalisesta" mediasta on tukku kissavideoita, pizzareseptejä ja röhönaurua Ylilaudan parhaimpien (lue: alapäähuumoria) lankojen parissa. Jos oikein muistan, niin nuo seikat olivat itseasiassa syynä siihen että koko sosiaaliseen mediaan lähdin matkaan. Asiaan vaikutti varmastikin myös toistuvat bännit Chilifoorumin ja Sikaritalon keskustelupalstoille.

Sosiaalisen median ensimmäisen aallon syöpä olivat mielensäpahoittajat. Nämä jotka tahallaan tai tahattomasti ajautuivat sellaisten asioiden pariin joista tuli paha mieli. Ikäväähän se on maailmassa että kaikki asiat eivät mene niin kuin itse haluaisi.

Toinen aalto olivat nämä ammattimielensäpahoittajat jotka lähtökohtaisesti olivat liikenteessä vain osoittaakseen missä he näkivät vääryyttä. Enää ei riittänyt että joku asia ärsytti, riitti että asialla oli potentiaalia ärsyttää. Vähän kuin John Turturron roolihahmo elokuvassa Anger Management joka näkee riidan haastamista jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.


Kolmas aalto on tämä SJW-porukka. SJW on lyhenne sanoista Social Justice Warrior. Pähkinänkuoressa tämä porukka on siis pro-feminismi, pro-tasa-arvo, pro-monikulttuurisuus. Siis hyvien asioiden puolesta olevaa jengiä.

Paitsi että ei. Tälle jengille kaikki ne jotka eivät tatuoi otsaansa 'FEMINISMI RULES OK', lahjoita asuntoaan romanikerjäläisille ja toistuvasti huuda keuhkojensa pohjasta kadulla sitä miten seksuaalivähemmistöjä syrjitään koska Suomi on ihmisoikeuksien kehitysmaa, ovat Adolf Hitlerin reinkarnaatioita.

Heillä on paljon teesejä, jotka eivät ainakaan tämmöisen pakettiautolla ajavan makkaransyöjän korviin kuulosta kovinkaan järkeviltä.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin tasa-arvo. Ja se että nyt on valkoisten heteromiesten aika mennä kivien alle piiloon.

Valkoinen heteromies edustaa kasvotonta väkivaltakoneistoa, vaikka 99,9% valkoisista heteromiehistä ei tietääkseen edusta kasvotonta väkivaltakoneistoa eikä missään tapauksessa edes tahtoisi edustaa. Valkoisella heteromiehellä ei ole sananvaltaa siihen mitä hän edustaa.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin sukupuolten välinen tasa-arvo ja siksi puolelle johtajista tulee antaa fudut ja tilalle naisia ammattiosaamisesta riippumatta.

Sosiaaliturvalla tulee pärjätä yhtä hyvin kuin töitä tekemällä. Jos sinulla on työpaikka, sinulla ei ole lupa kommentoida tätä asiaa.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin yksilönvapaus, paitsi se että yksityinen omaisuus/omistaminen puretaan ja se pitäisi tehdä laittomaksi.

Kirkolla ei ole osaa eikä arpaa eikä mitään sananvaltaa siihen rakastaako Matti Perttiä ja Liisa Pirkkoa, mutta kaikkien homojen ja lesbojen pitää ehdottomasti päästä kirkossa naimisiin, typerät heterot eivät saa kommentoida asiaa.

Maskulismi on sortoa, feminismi on parhautta.

Työnteko on älyllisesti heikoille varattua hommaa, kaikki fiksut ovat keksineet että rahaa saa myös kotona makaamalla.

Noh, aika kärjistettyjä esimerkkejä tuli noista kaikista. Valitettavasti en pääse kopioimaan varsinaisia teesejä ja tietoiskuja, koska suurin osa näistä SJW-ihmisistä on blokannut minut koska olen "käppäukko", "setä" ja "hirveä rasistijuntti". Mielenkiintoista sinällään että oikeassa elämässä olen saanut jatkuvasti turpaani siksi että puolustan naisten oikeuksia, pidän heikompien puolta ja hyysään kaikenmaailman ulkomaanpellejä.

Kolmannen aallon sosiaalisen median käyttäjä

Itseäni kovasti ihmetyttää tämmöinen meininki, sallin toki kaikenlaisen käytöksen ja osaan olla seuraamatta näitä übersuvakkeja (uudissana jonka keksin itte t. sedö) mutta jotenkin heillä on pakottava tarve tulla kertomaan naamalleni, että olen väärässä ja perseestä. Sallin toki senkin, koska uskon mielipiteenvapauteen.

Missä vaiheessa maailma meni sellaiseksi, että sen sijaan että oltaisiin sorrettujen puolella, mainostetaan mahdollisimman kovaa, että ollaan sorrettujen puolella? Heikompien puolustaminen on velvollisuus ja jeesaan aina kaveria mäessä, mutta että huutelisin siitä koko ajan ääneen?


Ylilaudalla joitain pahimpia ylilyöntejä onkin ruodittu





Ja onpahan tämän blogin pitäjäkin päässyt vihapuhetta levittävänä setänä edellämainitun tapauksen twiitteihin.


On jotenkin surullista että sosiaalinen media täyttyy tämmöisestä vihapuheesta, sillä vihapuhettahan sekin on, että haukutaan kaikki muut. Mitään keskustelua ei yhdenkään SJW-ihmisen kanssa voi harrastaa, sillä se rajoittuu ainoastaan erilaisiin hyväksyviin "komppaan" ja "just nii" onelinereihin. Mikäli rohkenee olla eri mieltä, pyytää taustatietoa väitteeseen tai tarjoaa vaihtoehtoista ratkaisua tulee vastaukseksi kuin apteekin hyllyltä "LOL syö paskea"-tasoinen huudahdus jonka tarkoitus on käsittääkseni olla ironinen ja alentuva kaikessa infantiilisuudessaan. Ja blokki heti perään jotta varmasti saadaan se kuuluisa viimeinen sana. Tosi fiksua käytöstä.

En ryhdy arvailemaan mikä oikeasti motivoi näitä sankareita suu vaahdossa puolustamaan kaikkien oikeuksia, keksittyjä tai ei, mutta veikkaan vapaata kasvatusta ja sosiaalituilla loisimisen mahdollistavaa joutilasta elämäntapaa. Jos näille haihattelijoille oltaisiin vain reilusti annettu tukkapöllyä lapsena sekä isällisiä ohjeita kuten "Nyt vittu naama kiinni!" ja "Pöljästä ei dosenttia tule, mutta tiskari voi tulla" niin tuskinpa näitä ammattimielensäpahoittajia olisi puoliksikaan niin paljon.

Itselläni on niin paksu nahka etten pahoita mieltäni mistään. Meikäläiselle HV meinaa hyvät viikonjatkot!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Papumössöhässäkkä

Olen varmaan joskus kirjoittanut refried beanseista? Tein niitä joskus, mutta homma kaatui siihen, että sopivia pintopapuja ei oikein meinannut löytyä. Eikä tämä safka koskaan oikein iskenyt omaan makuhermooni.

Viime aikoina olen ostanut Pirkka-sarjan pahvitetroihin pakattuja papuja, niissä tuntuu olevan sopiva määrä tavaraa, ainakin tälle ruokakunnalle.

Tänään ei oikein mikään "oikea" ruoka maistunut ja muistin nämä herkulliset pavut ja vanhan kunnon refried beans-reseptin.

Tarvitaan

1 tetrapakkaus Pirkka ruskeat pavut suolaliemessä
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
Juustokuminaa
Jauhettua korianteria
Savustettua paprikajauhetta
Sitruuna- tai limemehua
Chilisoosia ja chiliä

Aloita hienontamalla sipulit ja chili todella hienoksi silpuksi. Laita paistinpannulle ~50g voita ja lämpöä sen verran että voi sulaa ja voit hellästi kuullottaa sipulit siinä. Kun sipulit eivät ole enää raakoja, lisää hienonnettu chili ja freesaa koko palettia minuutti pari.

Lisää pannulle valutetut ja huuhdellut pavut ja paistele niitä miedolla lämmöllä pari minuuttia. Lisää kuivamausteet ja pyörittele minuutin verran.

Ryhdy sitten paistinlastalla tilsimään papuja mössöksi, tässä menee pieni tovi ja lopputuloksena on todella kinttana mössö joka tarttuu paistinlastaan. Kaada tilsimisen lomassa pari reilua ruokalusikallista sitruunamehua pannulle. Lopulta massa pitäisi saada oikaistua sellaiseksi, että sitä voi maissilastuilla nostella hampaiden väliin, itse kaadoin pannulle LIDListä ostamaani ja mainioksi havaitsemaani Kania/Badia/Dadia (en muista tuotenimeä) chilisooseja, chipoltesoosia ehkä 2rkl ja peruschilisoosia 1rkl. Lopuksi lisäsin ehkä vielä desin verran vettä ja kiehautin koko roskan nopeasti. Lopputuloksena oli sellainen löysän puuron oloinen ruskea "papuhässäkkä" jossa maistuvat pavut, chili, juustokumina ja sitruunan raikkaus. Soveltuu moneen, mutta itse olen syönyt tätä dippaamalla siihen maissilastuja, nachojako ne oli?

Ruokakuvaa ei tietenkään ole. Pärjäilkää ilman.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Nyhtökauraa !

Innostuin nyhtökaurasta välittömästi luettuani aiheesta, innostun muutenkin kaikesta safkaan liittyvästä mutta nyt innostukseni oli poikkeuksellista sillä olen jo pidemmän aikaa pyrkinyt välttämään tehotuotettua lihaa.

En tässä ryhdy sen kummemmin avaamaan että mistä on kyse, jos et vielä tiedä mitä nyhtökaura on niin katso googlesta tai valmistajan kotisivuilta.

Lyhyesti ja ytimekkäästi se on kaurasta ja palkokasveista tehtyä lihankorviketta, mutta toisin kuin soijarouheella, sen suutuntuma ja yleinen koostumus on lähempänä lihaa.

Nyhtökauraa on tosin pirullisen vaikea hankkia - vielä! Kuulemani mukaan tuotanto lähtee pyörimään isolla mallilla lähitulevaisuudessa, nykyisin tavaraa voidaan toimittaa vain muutamia paketteja per kauppa.

Oman nyhtökaurani sain suosikki K-kaupastani Arabian K-marketista jonka tuotevalikoimaa ja hintatasoa olen toistuvasti ylistänyt polvillani huutaen, kyynelten valuessa silmistäni.

Kuinka sitten pääsin käsiksi tähän (toistaiseksi) harvojen ja valittujen herkkuun? Olemalla tiedostamattani ärsyttävä, käyn tuossa K-marketissa liki päivittäin kaupassa ja kun luin sosiaalisesta mediasta, että tavaraa ryhdytään toimittamaan K-marketteihin, ryhdyin kyselemään sen perään. Sain toistuvasti saman vastauksen, laatikoita tuli 4-12 kpl ja ne myytiin viidessä minuutissa kun kauppa aukesi aamuseiskalta. Ymmärrettävästi punkbändin manageri ei ole kaupassa-asiointikunnossa aamuseitsemältä jos on ylipäätänsä edes hereillä joten päädyin suomimaan kauppiasrukkaa verbaalisesti, syyttäen häntä syrjinnästä pitkätukkaista ja päivisin nukkuvaa kansanosaa kohtaan!

Noh, tarina saattaa olla pikkaisen väritetty mutta villakoiran ydin on kuitenkin se, että parin viikon sitkeän "onkxs tietoo"-kyselemisen jälkeen minulle juhlallisesti ojennettiin paketillinen nyhtökauraa.

Nyhtökaura on hyvännäköistä jo paketissa, siinä on sellainen lihainen fiilis toisin kuin soijarouheessa joka näyttää ihan kissanruoalta. Kampesin välittömästi himaan aarteeni kanssa ja ryhdyin pläräämään nettiä hyvää reseptiä etsien. Päätin yksinkertaisesti paistaa nyhtiksen (keksin jo lempinimenkin sille) voinokareen kera ja maustaa sen siihen malliin, että sen voi lapioida tortilloiden väliin.

Nyhtis paistui nätisti ja tuntui imaisevan enimmät rasvat itseensä, nakkasin mausteseosta pannulle ja hämmentelin hetken ja päädyin kippaamaan pannulle myös desilitran verran vettä jotta saisin huuhdeltua mausteet jotka jäivät kuivina nyhtiksen pinnalle. Heti kun vesi oli haihtunut, sammutin levyn ja jätin nyhtiksen jäähtymään.

Nyhtökauran maku sellaiseen ei ole kovin kaksinen, ei suolainen, ei makea. Ei oikeastaan minkään makuinen. Mutta suutuntuma on kiva, se muistuttaa vähän nyhtöpossua ja broilerisuikaletta.

Fajitaksien väliin livahti salaatinlehtiä, tomaattia, Pirkan chipoltesalsaa, itsetehtyä guacamolea, sipulia, jalapenoviipaleita ja kermaviiliä. Ja nyhtökauraa.

Jepskukkuu. Tuo lihan näköinen on sitä. NYHTISTÄ!

Kaikenkaikkiaan kokemus oli positiivinen, nyhtökaura on mielestäni hyvä tuote. Oikein maustettuna herkullinen, sen suutuntuma on lihaisa, se korvaa varmasti monessa ruuassa jauhelihan, ylikypsän lihan ja broilerisuikaleet eikä sen hintakaan 4,99€/250g ole paha. Onhan se toki tuplasti kalliimpaa kuin jauheliha, mutta tässähän ei ole kypsennyshävikkiä ollenkaan ja koin että tuo 250g vastasi heittämällä 400g jauhelihaa/broilerisuikaletta.

Kaverini Masin sanoin "tätä lisää ja isommat lusikat".

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Tapaus Lunatsarski, eli kuinka sain hyppysiini venäläisen 7-kielisen kitaran

Satuin Facebookissa lukemaan pedaalivelho Myrkky Nuolen (Poison Arrow FX) päivityksen jossa hän himoitsi venäläistä, oikeammin neuvostoliittolaista, Tonika-sähkökitaraa.

Tonika oli klassinen oman aikansa tuote, Neuvostoliitossa ei hyvällä katseltu amerikkalaista hapatusta ja sen mukana tulleita lieveilmiöitä kuten rock'n'rollia, mutta kansa rakasti Beatleseja ja muita joita kuunneltiin merirosvoradioista ja äänitettiin huonoille venäläisille kelanauhureille. Jotkut hurjat rakentelivat sähkökitaroita käyttäen runkona venäläisiä akustisia kitaroita joihin ympättiin tri. Frankensteinin tyyliin osia radioista ja televisioista sekä puhelimen mikrofoneja. Tarinan mukaan vuosien 1968-1972 ei koko Moskovasta löytynyt toimivaa yleisöpuhelinta koska rokkarinalut olivat särkeneet ne kaikki saadakseen osia kitaroihinsa. Tonikan piti olla vastaus sähkökitarakuumeeseen, mutta perinteiseen venäläiseen tyyliin homma sössittiin koko lailla ja lopputuloksena oli kitara joka oli aivan saatanan ruma, helvetin painava ja kaiken lisäksi toimi huonosti.

Mutta ei minun pitänyt Tonikasta kertoa, vaan Lunatsarskista. Tämä seitsenkielinen ihme on oikea herkkupala jos arvostaa pitkiä ja polveilevia tarinoita.

Aloitetaan alusta, vuonna 1810 K. M. Schroeder avasi pianotehtaan Leningradiin, tehdas teki pianoja ja muita soittimia menestyksekkäästi aina vallankumoukseen asti jonka jälkeen tehdas sosialisoitiin ja nimettiin uusiksi poliitikko-kirjailija Anatoli Lunatšarskin mukaan. Tehdas vaihtoi pianot harppuihin, luoja tietää miksi.

1960-luvun alussa jenkkihapatus oli saanut pysyvän jalansijan Neuvostoliitosta, Stalin oli kuollut ja se-ruma-setä-jolla-oli-ne-kulmakarvat päätti lievittää yleistä ankeutuslinjaa ja kitaroiden valmistus päätettiin aloittaa. Tehtaita oli alunperin kaksi, Lunatsarski Leningradissa ja toinen vastaava Moskovassa. Kun samaan aikaan mm. Vladimir Vysotski kollegoineen nautti yhä kasvavaa kansansuosiota, alkoi neukuissa todellinen kitarakuume.

Äiti Venäjällähän ollaan aina oltu sitä mieltä, että itsetehty on parempi ja muualta tuotu huonompi. Ja koska kitarat menivät kuin kuumille kiville, päättivät päättäjät, että nyt tehdään kitaroita eikä mitä tahansa kitaroita vaan perinteisiä 7-kielisiä malleja. Lunatsarskin tehtaille annettiin käsky tehdä piirrokset klassisesta 7-kielisestä jonka jälkeen ne toimitettiin eteenpäin tehtaisiin joilla on *eh* mahdollisuudet  tehdä kitaroita. Sanomattakin lienee muuten selvää, että kansa ei halunnut 7-kielisiä kitaroita vaan kuusikielisiä, aivan kuten Beatlesin pojilla ja Chuck Berryllä oli. Melkoinen osa 7-kielisistä kitaroista muokattiin 6-kielisiksi ottamalla yksi bassokieli pois. Hifistelijät muokkasivat kitaran lapaa ja porasivat sen uusiksi jotta 3L & 3R-virittimet olisivat istuneet siinä.

Homman nimihän oli siis se, että soitintehtaita ei tullut lisää vaan ihan perinteiset tehtaat alkoivat edellämainitulla mahtikäskyllä tehdä soittimia. Tehtaat jotka aikaisemmin olivat tehneet pöytiä, tuoleja tai sohvia pistivät nyt tuotannon katki ja ryhtyivät tekemään kitaroita, samoista puista ja samoilla välineillä joilla viikkoa aikaisemmin oltiin väsätty pirttikalustoja kolhooseihin. Tehtaiden puusepät eivät välttämättä olleet edes nähneet kunnollista akustista kitaraa, puhumattakaan että he olisivat pidelleet sellaista käsissään saati osanneet soittaa moista.

Tehtaat syytivät vuositolkulla, useiden kymmenien tuhansien kitaroiden kuukausitahdilla, ulos näitä kapistuksia jotka eivät välttämättä edes muistuttaneet kitaraa kuin kaukaa katsottuna. Likinäköisillä silmillä. Ja todella jurrissa.

Näitä kitaroita myytiin tylysti ilman mallinimeä, yleensä kitaran sisällä oli tarra josta kävi nimi artikkelinumero, tehdas ja hinta. Seitsenkielistä "Lunatsarskia" myytiin kolmeen eri hintaan 7,5 ruplaa, 12 ruplaa ja 22 ruplaa. Kolme hintaa kolmea eri laatuluokkaa varten, 7,5 ruplan kitaralla ei tehnyt yhtään mitään tai ainakaan sillä ei soitettu kahta biisiä peräjälkeen ilman massiivista uudellenviritys/kaulankorjausessiota. Olen omistanut tämmöisen kitaran ja kaiken muun huonon lisäksi siinä oli vielä halkeama kannessa. Korjasin sitä sen verran, että se ei hajonnut käsiin mutta soitettavaa peliä siitä ei olisi saanut. Paitsi jos olisi vaihtanut jokaisen osa.

Näissä kaikissa on sama erikoinen rakenne, sarjat ovat vaneria sekä halvoissa että kalliimmissa, mutta ilmeisesti kannen ja pohjan materiaalit vaihtelevat. Kyljet ovat myös jotain vaneria, jonkin venäläisen tekstin mukaan lentokonekäyttöön tarkoitettua erikoisvaneria.

Kaula on yhtä puuta ja takuulla tarpeeksi jyhkeä kestämään ilman kaularautaa, sääli että liitos koppaan on ryssitty (pun intended) tekemällä siitä jollain tapaa "säädettävä". Itse en ole kitaranrakentaja joten en pysty päättelemään mitä tuo "säätö" on ollut. Mahdollisesti sillä on voitu kompensoida eroja riippuen käytettiinkö kitarassa nailonkieliä vai teräskieliä. Ja siis tämä säätö tarkoittaa sitä, että kaula ei millään muotoa osu koppaan tehtyyn loveen, ei vaikka kuinka yrittäisi. Kaula siis passataan jotenkuten suunnilleen oikeaan kohtaan jonka jälkeen se kiinnitettään jyhkeällä pultilla jonka toiseen päähän on koneistettu neliskantinen "pultinpää" johon ei käy mikään työkalu, paitsi kitaran mukana tullut erikoismeisseli (joka todennäköisesti on ollut patterin ilmausavain). Virittäminen on tapahtunut siis kiristämällä kieliä ja samalla kaulaa tutkien ja sen kiinnitystä kiristäen tai löysäten. Erikoisena, masentavana, yksityiskohtana mainittakoon, että näissä on kaikissa satula tehty suoraan kaulaan.

Omakohtaisen kokemukseni mukaan kitaran saa kyllä vireeseen, mutta ongelmaksi muodostuu action, eli kielten korkeus otelautaan. Vaihtoehtoja on pääsääntöisesti kaksi, joko kielet läpsyvät ylempiin nauhoihin tai sitten action on parin sentin luokkaa jolloin kieltä painamalla se venyy jo sen verran että ei tarvitse murehtia hienovireestä. Käsittääkseni näitä ei pysty kunnolla soittamaan neljännen nauha yläpuolelta.

Itse soitan Lunatsarskiani slidella, osasyynä korkea action ja varsinaisena syynä se, etten osaa näppäillä kitaraa. Onneksi venäläiset 7-kieliset viritetäänkin avoin-G -vireeseen (D-G-B-D-G-B-D).

Kalleinta mallia näistä kitaroista en ole vielä nähnytkään, internettiä selaamalla olen oppinut, että niitä oli vain prosentti, tai vielä pahempaa, promille kaikista valmistuneista "Lunatsarskeista". Tarinan mukaan valtion hyväksymille virallisille ja oikeata musiikkia soittaville musikanteille hankittiin ihan oikeat soittimet ja muu kansa sai tyytyä näihin soitinten näköisiin tekeleisiin. Ahneet soitinkauppiaat myivät 22 ruplan Lunatsarskit yleensä käteisellä tiskin alta eniten tarjoavalle, täytyy pitää mielessä että 22 ruplaa oli iso raha tuohon aikaan ja soittokelpoisia instrumentteja jotka olisivat välttäneet ammattimaiseen keikkailuun ei yksinkertaisesti ollut.

"Lunatsarski" tai kitara mallia 344, hinta 7,5 ruplaa 

Jo tästä voi päätellä millainen kaulakulma siinä on

Ylpeän valmistajan leima

Talla on todennäköisesti samaa puuta kuin kaula. Tallaluun paikalle on hakattu pala otelautanauhaa

Lakkapinnassa näkyvät siveltimenvedot, todennäköisesti kitara on lakattu jollain huonekalulakalla.

Kaula on jossain vaiheessa painanut osan kannesta sisään.

Kaula on yllättävän siistiä työtä

Oikein itku tulee kun näkee, että joku on ihan oikeasti soittanut tätä


Kannen rimoitus on vähintäänkin erikoinen

Ehkä neljän tunnin puljaamisen jälkeen sain kiilattua kaulan sellaiseen asentoon, että kaikkia kieliä pystyisi soittamaan neljännen nauhan alapuolelta, mutta silloin otelaudan ja bodyn väliin jäi tämmöinen tila

Tänne väliin kuuluu laittaa kampa :D

Neuvostoliiton Irwin? Suosittu Arkadi Severni soitti massatuotetulla Lunatsarkilla, huomatkaa otelaudan alle kiilattu kampa joka tukee kaulaa.



Kalliimpi vastaava on selkeästi parempi ja viimeistellympi. Kaulakin on maalattu.

Twitter?

Tämä on jokin väliinputoajamalli, venäjää taitava ystäväni sanoi että kitara on "aito" Lunatsarski eli tehty Leningradissa.

Action on melkoinen, muttei sentään tuo ensimmäiseksi mieleen munanviipaloijaa

"Säädettävä kaula"

Satula on samaa kamaa kuin muukin kaula

Lakkaus on vähän parempaa vaikka kerrokset ovatkin melkoisia. Sääli että kuvasta ei näy, mutta siellä on siveltimenvetoja siellä täällä!
Pahoittelut mahdollisista asiavirheistä, jos niitä ilmenee niin korjaan kyllä.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Sahtia mieli, osa kuusi - Mäskäystä käytännössä

Terve jälleen kaikille lukijoille! Eilen tein jälleen sahtia, nyt mainostamallani infuusiomäskäystekniikalla. Tosin oikaisin tässä hieman, pidin beta-glukanaanin hajoamiselle optimaalisen lämpötilan kuudella nestelitralla jonka jälkeen lisäsin vielä litran n.60-asteista vettä. Tähän litraan olin ensin laittanut n.11g katajanmarjoja ja desilitran vettä, porasin katajanmarjoja tehosekoittimella rikki, kaikki marjat eivät hajonneet mutta suurin osa kylläkin.

Eli koko prosessi aukikirjoitettuna:

Klo 18:35
Lämmitettyyn kattilaan 6l 40-asteista vettä sekä 6l (~3kg) sahtimallasta (Viking Malt). Voimakas sekoitus jonka jälkeen kattila takalevylle jota on hehkutettu täysillä vajaa minuutti (keraaminen liesi).

Tällä välin porasin katajanmarjat pieneen vesitilkkaan ja lisäsin 9dl ~80-asteista vettä.

Klo 19:00
Kuuma katajavesi mäskin sekaan, lämmön nosto liedellä 55-asteeseen.

Klo 19:10
Lämpö 55-astetta, kattilaan kansi ja kattila uuniin, uunin lämpö 65-70 astetta.

Klo 19:32
Mäskin lämpötilan nosto 67-asteeseen

Klo 19:45
Kattila uuniin jonka lämpö nostettu 75-asteeseen.

Nyt kattila saa olla uunissa 150 minuuttia jonka aikana mäskiä sekoitellaan kolmasti ja uunin lämpötila nostetaan vaiheittain 120-asteeseen.

Klo 21:05
Mäskin lämpötila 65-astetta, uunin lämpötila nostetaan 100-asteeseen.

Klo 21:40
Mäskin lämpötila 67-astetta, uunin lämpötila nostetaan 120-asteeseen.

Klo 22:15
Kattila pois uunista, mäskin lämpötila nostetaan liedellä 84-asteeseen, voimakkaasti samalla sekoittaen.

Klo 22:25
Lämpötila 85-astetta, mäski kauhotaan mehumaijaan ja ryhdytään valuttamaan. Ensimmäiset 6 litraa kaadetaan takaisin mäskin päälle kunnes vierre on kirkasta.

Klo 22:45
Vierre on kirkasta, mäskiä valellaan suoraan vedenkeittimestä otetulla kiehuvalla vedellä kunnes 10-litran keittokattila on saatu niin täyteen että siinä uskaltaa vielä käyttää sahdin.

Klo 00:45 Sahti on valutettu, kattilasta otetaan talteen 6dl vierrettä litran mittaan sekä pieneen lasiin ominaispainon mittausta varten.

Kun lasiin otettu vierre on jäähtynyt 20-asteeseen, voidaan sen kantavierreväkevyys mitata. Tässä tapauksessa mittari sanoo sen olevan 1065.