Spagettipaketti auki sekunnissa

Meillä ei keittiössä nyhrätä ja härvätä.

Eikä yritetä suhia saksilla paketteja auki.

Riuska ote ja lyönti työtasoon riittää.

Heterosimaa!

Wikipedia tietää kertoa mielenkiintoisia faktoja Simasta. Alkuperäinen sima pitäisi tehdä hunajasta, mutta täällä pohjolassa käytetään fariinisokeria sekä siirappia!

Perinteinen vappujuoma joka vie janon ja antaa hövelin käytöksen!

Siman teko on kivaa puuhaa, sokerituotteet keitetään erikseen vesitilkassa, yhdistetään isompaan vesimäärään, sekaan hiivaa ja annetaan käydä päivästä kahteen.

"Nykyisenlaista makeaa simaa alettiin valmistaa Suomessa 1700-luvulta alkaen, jolloin se oli aluksi lähinnä kartanoiden väen juoma sokerin ja hunajan kalleuden vuoksi. Suomalainen sima on perinteistä skandinaavista simaa makeampaa ja se sisältää vain vähän alkoholia, keskimäärin noin yhden tilavuusprosentin" -Wikipedia

YHDEN TILAVUUSPROSENTIN!?

Räyhäsetä on nyt hyvin, hyvin vihainen. Ja kahta kovemmin pettynyt. Mutta ei hätää pikku palleroiset, Räyhis on isommilta pojilta kuullut, että Prismasta saa ostaa rankkihiivaa turbohiivaa jota käytetään ponun kotiviinin valmistukseen. Spesifinen hiivakulttuuri auttaa myös tekemään vähän stanasti voltteja paremman makuista simaa!

Otetaan;
3 litraa kiehuvaa vettä
750g fariinisokeria
2 kg sokeria
2 dl siirappia
4 lohkottua sitruunaa (tai 3/4 dl sitruunamehua)
Kourallinen kuivattuja viinirypäleitä
Superhiivaa
3 litraa haaleaa/kylmää vettä

Keitetään kaikki sekaisin ja kaadetaan passeliin (=litratilavuudeltaan tarpeeksi isoon) saaviin, itse ostin kymppilitran kannellisen ämpärin. Päälle kylmää vettä 3l. Annetaan seistä tunnin verran, jottei ole liian kuumaa. Hämmennetään turbohiiva sekaan ja nostetaan pytty viikoksi kylppäriin pulputtamaan.


Sitten sananen esivallalta;

"Asetus alkoholijuomista ja väkiviinasta 22.12.1994/1344 5§ määrää, että kotiviiniä voidaan valmistaa omaan, perheenjäsenten tai vieraiden käyttöön. Valmistetun juoman myynti tai sen tarjoaminen kaupallisen toiminnan yhteydessä tai maksullisissa tilaisuuksissa on kielletty."

    "Muita mietoja alkoholijuomia kuin olutta kotitaloudessa
    valmistettaessa saadaan raaka-aineina käyttää ainoastaan
    tuoreita tai kuivattuja hedelmiä, marjoja, rypäleitä tai
    raparperia sekä aromia antavia kasvinosia, ei kuitenkaan
    viljaa eikä siitä valmistettuja tuotteita. Valmistuksen
    tulee tapahtua käyttäen riittäviä raaka-ainemääriä siten,
    että sanotut raaka-aineet tai niiden käymisen yhteydessä
    syntyneet maku- ja aromiainekset ovat juomassa selvästi
    havaittavissa."

Teknisesti ottaen mieto simakin on laitonta...

Paratiisiseurakunnan jäsen, veli Räyhis, on laskeutunut polvirukoukseen pyhän Simasaavin eteen viikoksi jotta suotuisat karmat ja fengshuit mahdollistaisivat mahdollisimman usean sokerimolekyylin muuttumisen hiivan kakaksi.

Hyvää safkaa halvalla

Perunasalaattia, ruusukaalia, paistettua sipulia, bratwurstia ja karkeaa sinappia.

Kansitakit kahisee ja nihilistit nillittää, vai miten se sananlasku meni? Suomessa kuulemma ruoka on kallista, itse olen eri mieltä. Bisse on kallista, samoin erilaiset prestiisituotteet, kuten sisäfilee yms. Länsimaisen, ilmaisen preussilaispohjaisen peruskoulutuksen saanut ugri elää siinä harhassa, että jokainen päivä on rokkifestaria kera sisäfileen ja laatuviinin. Ei näin.

Suomessa on ihan maltilliset hinnat, ottaen huomioon, että olemme huonolla ostokyvyllä (vähän ihmisiä) oleva pohjolan perähikiä. Totta kai ruoka maksaa kun sitä raahataan pitkin ja poikin. Jotkut tanokit käyttävät ruoasta puhuessaan eineksia referenssinä, kun vertaillaan raaka-aineiden hintoja valmiiseen safkaan. Kyllähän einesten kilohinta saadaan sopivaksi, kun sisältö on enimmäkseen petrokemian apuaineilla jäykäksi tehtyä hanavettä. Saarioisen E-vapaan lasagnen "jauheliha" on oikeasti jollain helvetinkoneella jauhettua kalkkunan persreikää ja kaulanahkaa. Miettikää.

Suomi on muutenkin kummallinen maa; asiat ovat paremmin kuin koskaan mutta silti nillitetään. Erityisesti nillitettään rahojen riittämisestä. Muualla, jossain Oikeassa Maassa, köyhä ihminen on sellainen jolla ei ole mitään. Suomessa köyhä on sellainen joka ei voi ostaa ihan jokaista asiaa joka mieleen tulee. Köyhyys ei siis aiheudu tulojen pienuudesta, vaan menojen suuruudesta. Opiskelijoilla vasta meneekin huonosti jos 45-vuotiaan sosiologian opiskelijan yhden kuukauden yhteenlasketuista tuista ei riitä rahat sekä Flow-festarilippuihin, että playstation kolmoseen.

Mutta asiaa; uskon että Suomessa voi syödä myös edukkaasti syömättä jotain aivan kammottavaa skeidaa. Tietysti, jos on idiootti, niin silloin joutaakin syömään kalliitta eineksiä tai tonnikalaa purkista.

Blogahduksen alussa olevassa kuvassa oleva annos on maksanut noin kolme euroa.

LIDListä ostin seuraavat tuotteet
- Bratwursti 2,49€
- Perunasalaatti 0,99€
- Ruusukaali 2,5€
- Sipuli 0,2€
- Voinokare 0,1€
- Sinappi 0,2€

Bradareista riittää kahdelle aterialle, kolme nakkia per veto. Ruusukaali tuli puolen kilon pakastepussissa, siitä riittää kolmeen ateriaan. Kahden päivän safkat kustansivat siis 6,48€

Helsinkiä rakennetaan osa 1

Helsinkiä tunnutaan rakentavan kiivammiin kuin koskaan. Nyt ei onneksi enää tuhota vanhoja arvorakennuksia kuten iloisella 60-luvulla, se oli surullista aikaa ja vasta nykyisin ollaan valmiita myöntämään, että virheitä on tehty. Vielä vanhempaa perua oli rakennusten korottaminen, Vironniemellä on tänäkin päivänä nähtävissä taloja joista tarkkasilmäisimmät voivat erottaa ylimääräisen kerroksen tai kaksi. Korotukset ovat kuitenkin tehty pieteetillä sekä maltilla. Hyvä näin.

Huutava asuntopula lienee syynä tähän rakentamiseen, aivan kuten aikoinaan sotien jälkeen jolloin Taka-Töölö polkaistiin kuin tyhjästä. Huvittavaa on myöskin rakentaminen perstuntumalta stadin kalleimmille paikoille; saastuneille maa-alueille yms.

Helsingin viimeaikainen kehitys, ainakin omissa silmissäni, on keskittynyt tehokkaiten Hermanni-Arabianranta-Vanhakaupunki-Viikinmäki-Viikki-akselille. Nämähän ovat kaikki olleet vuosikymmeniä käytännöllisesti katsoen rakentamattomia alueita ja syykin on ollut selvä. Soistuvaa, saviperäistä joutomaata joka on saastunut tavalla tai toisella.

Muistan miten pikkupoikana, 80-luvun lopulla, nykyinen Arabianranta oli kuin jokin dystooppinen illuusio; luonnonolojen hämmentämää savivelliä joka kasvoi pitkää heinää ja risukkoa jossa sulassa sovussa piilottelivat niin Asconan raadot kuin silloin vasta paikallisena vitsauksena tunnetut citykanit. Kaukaisuudessa näkyivät Hermannin jätteenpolttolaitoksen piippu, Herttoniemen hyppyrimäki sekä Vasikkasaari.

Silloin naureskeltiin, kun joku oli väläyttänyt ajatusta Arabianrannan rakentamisesta. Paikka oli nimittäin suhteellisen saastuneeksi tiedetty, lepikkoon oli heivattu vuosikymmenten ajan kodinkoneita ja auton akkuja, ylipäätänsä kaikkea ongelmajätettä joka koettiin vaikeaksi hävittää laillisin keinoin. Posliini & fajanssitehtaan jäljilta mestoilla oli myös kaikensorttista lasitettua keramiikkaa.

Rannassa oli kuitenkin jo silloin ulkoilureitti, joka vei Vantaanjoen suistolta jätteenkäsittelylaitokselle. Se on pysynyt ennallaan, joskin sitä on korotettu ja se on maisemoitu eivätkä pultsarit enää kalasta sen varrella.

Nykyisen kauppakeskus Arabian ja rannan välissä oli kuitenkin jotain rakennuksia, muistanpa siellä olleen myös oikein asfalttitietä! Tarkemmat muistikuvat ovat jo ehtineet hävitä, mutta muistamani mukaan siellä oli ainakin jonkinlainen leipomon tehtaanmyymälä, rengasliike sekä alkoholistien yömaja vielä 90-luvun alussa.

Paikka rupesi siistiytymään 90-luvun puolivälissä. Vuonna 1994 päivää ennen juhannusperjantaita syttyi ratapölkkyvarastolla, tai vastaavalla, isohko tulipalo. Olin paikanpäällä ihmettelemässä. Pöllejä oltiin varastoitu Kokkosaarenkadun ja Arabiankadun väliseen kortteliin (muistamani mukaan).

Kun 90-luvun lama oltiin selätetty, oli hämyisä Arabianrantakin siistiytynyt urakalla. Alkoholistien yömajaakaan ei enää ollut, vaan eipä ollut myös pultsareitakaan. En tiedä minne nämä rantojen miehet hävisivät 90-luvun puolivälissä, mutta yhtäkkiä rehellisisä pultsareita ei enää ollut. Tilalle olivat tulleet sekakäyttäjät ja narkomaanit, joita olen aina pitänyt hivenen arveluttavina. Vinettopullo takataskussa, lokkikengät jalassa joraava "deeku" oli sentään jotain mihin samaistua, mutta nämä laihat, vikkeläsilmäiset tatuoidut narkkarit aiheuttavat minussa inhon väristyksiä. Yömajaaa ei enää ole, mutta nykytrendin mukainen neulojenvaihto yms. piste löytyy edelleen ns. "Arabian yritystalosta", vuonna 1988 rakentuneesta susirumasta rakennuksesta. Sieltä täriset huppari-ihmiset hakevat helpotusta diapamista, ne jotka ovat vähän paremmassa kunnossa myyvät pamit kavereilleen ja hyppäävät kutosen sporaan, suuntana ikuisen vapun aukio Helsinginkadulla.

Joskus näihin aikoihin myös legendaarinen Vallilan puutavara muutti Kyläsaarenkadulle, sehän oli ennen nykyisen Praktikumin paikalla. Vallilan puutavara on toistakseksi kestänyt kilpailun "leikkirautakauppojen", kuten Starkki ja Bauhaus, keskellä mutta aika näyttää miten käy. Volyymimyynti jyrää eikä kenelläkään ole intoa maksaa ammattitaidosta saati palvelusta.

Praktikumin ympäristö on muuttunut erittäin rajusti, Kyläsaarenkadun päässä, ennen Arabianrannan joutomaa-aluetta oli jonkinlainen kaupungin varikko. Verkkoaidalla erotettu tontti jonne kerättiin leikkipuistoista ylimääräiset kinkulat talven tieltä, taisi siellä olla liikennemerkkejäkin ja betoniporsaita. Samoin en viikko sitten myöskään löytänyt vanhoja vedenpuhdistukseen tarkoitettuja saostusaltaita, mutta ehkä ne olivat jäätyneet umpeen!

Näkymä Kyläsaarenkadulta pohjoiseen, taustalla Praktikum. Huutavaa asuntopulaa paikataan rakentamalla nopeasti ja halvalla. Tässä tapauksessa "halpa" tarkoittaa urakoitsijan käyttämää aliurakoitsijaa, asunnot ovat kalliimpia kuin koskaan vaikka ovat tehty halvemmin ja nopeammin kuin koskaan. Kuvassa oleva rakennuksen eteläpääty on ollut paljaana yli vuoden päivät, tarina ei kerro kuinka vuoden säiden armoilla olleet eristyslevyt kuivuvat kun ulkoverhoilu saadaan paikoilleen. Paskaa rakentamista, lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna.

Praktikum tarkasteluna entisen stadin varikon suunnalta, katselusuunta pohjoiseen. Vallilan puutavaran puurakennus oli kutakuinkin kuvan keskellä, nykyisen mysteerilipan hollilla.

Uutta, tai ainakin uudehkoa, Arabianrantaa Roomankadun pää. Alkoholistien yömaja olisi jossain tai'imman rakennuksen hollilla jos muistan oikein. Kuvan oikean reunan ulkopuolelle jää alue jossa oli ennen stadin varikko. Vanhoja saostusaltaita en löydä tästäkään kuvasta, olisiko ne täytetty?

"Stadin kalleimmat tontit" naureskeltiin vielä 90-luvulla, nyt jonkun unelma on täyttä totta! Merinäköala on kieltämättä upea ja ulkoilumahdollisuudet vailla vertaansa!

Tätä outoa 2000-luvun rakentamista. Tasakatto Suomessa? Kuulostaa typerältä, mutta ilmeisesti toimii. Talo jokatapauksessa mielestäni ruma. Näkymä kauppakeskus Arabian takaa.

Kauppakeskus Arabia vasemmalla, uutta taloa oikealla. Talot ovat kyllä rumia, mutta seudun historian tuntien ne jotenkin sopivat. Kauneus on katsojan silmässä, toiminnallisuutta voidaan arvioida vasta vuosien kuluttua.

Näkymä merenjäältä Arabianrantaan. Hanasaaren B-voimalaitos tuppaa vesihöyryä pihalle.

Blinibileet

Menikö blinikausi jo ohi? Meillä oli blinibileet kolme viikkoa sitten, mutta työkiireistä johtuen jäi kirjoittaminenkin.. Eipä sillä, kaverini muistelee että lapsuuden blininsyönnit ajoittuivat heidän perheessään pääsiäisaikaan ja pääsiäinenhän on vasta edessä! Kyllähän blinejä voi syödä koska vain, keskikesän hellejaksoja lukuunottamatta - ellei tosiaan tahdo hikoilun lomassa ahtaa käkättimeen voissa paistettuja tattarilettuja kera sillin ja smetanan!

Blineillä on pitkä historia "suomalaisessa ruokakulttuurissa" joka on syntynyt aikana jolloin Suomessa ei ole ollut ruokaa ja kulttuurikin on ollut joko ruotsalaisilta tai venäläisiltä apinoitua keekoilua. Tattarijauhoista tehdyt, ties-minkä-päällä paistetut suolaiset pannukakut, joiden päälle on lastattu valinnaisia täytteitä on todellakin siperialainen versio pizzasta. Ja aivan kuten maailman ympäri levinnyt, eilisillä jämillä kuorrutettu Napolilainen leipä, myös blinit ovat alunperin olleet kaikista köyhimmän kansanosan ruokaa! Tätä on tietenkin hel-ve-tin vaikea uskoa jos menee esimerkiksi Helsingin keskustan fine dining-sektorin ravintoloihin helmikuussa, kolmen blinin hinnalla nelihenkinen perhe syö koko viikonlopun LIDLin eväillä ja iskä vetää vielä kevyet hönötkin tarjouskeppanalla. Uskokaa huviksenne. Vihreän Kortin ravintoloissa blinejä tuskin saa - ellei Metrotukku ole lanseerannut niitä pakasteena! (Ilkeää naurua).

En oikein ymmärrä tätä blinihypeä. Ovathan ne toki hyviä ja kerran vuoteen nautittuina jopa eksoottisia! Mutta silti, jengi hei, nehän on vain lettuja! Ravintolalle käy aivan mainiosti tarjota pikkulettunen ruokahalun herättäjäksi, mutta auta armias jos tähän talonlahjaan on sotkettu mukaan smetananokare sekä savulohta, kyse on silloin blinistä ja siitä pitää veloittaa 6-10€! Ravintolat voisivat mennä itseensä ja tarjota blinejä euron kappalehintaan ja repiä voitot alkoholimyynnistä, sillä mikäpä paremmin kruunaisi blini-illallisen kuin jääkylmä koskenkorva sekä rapsakkaasti humaloitu kylmä olut? Myös valkoviini kelpaa. Uskallan väittää, että moni mesta olisi tupaten täynnä bliniviikkojen aikaan jos em. lettuseen lyöty "herrojen herkku"-leima saataisiin pois.

Aluksi tehdään taikina, jokaisella joka blinejä joskus on tehnyt, on omat niksinsä siihen. Itse käytän 1-olutta korvaamaan osan nesteestä, mutta kukin voi tehdä tyylillään. Muut raaka-aineet mitataan silmällä ja kouralla, tarkoituksena on saada semmoinen kuohkean paksu pannukakkutaikina joka jätetään vetäytymään yön yli.

Blinipannuksi käy oikeastaan mikä tahansa kiulu, tosimustalaiset paistavat blininsä esimerkiksi vanhan kenkärasvapurkin kannessa! Kansanosa jolle käsite "kengät" avautuu korealaislasten ompelemina koripallotossuina tai hirvittävinä muovisämpylöinä (Crocsit), ei sattuneesta syystä hahmota kenkälankkipurkkia ruoanvalmistusastiana ja joutuu tyytymään jälleenmyyjien valikoimiin. Käsittääkseni ihan blinipannuja voi saada jopa Sokokselta tms. Mutta korkeareunainen n. kämmenen kokoinen lettupannu kelpaa. Olen myös nähnyt sellaisen 6 letun lettupannun jossa lettukolojen upotus on suunnilleen sentti, tämä on suorastan ideaali niin blineille kuin muillekin!

Lapsuuteni blinit paistettiin n.10cm halkaisijaltaan olevissa kahvattomissa pikkupannuissa. Nämä valurautaiset kipot olivat jonkinlaisia ammattikeittiön blinipannuja, joita voitiin helposti pinota kymmenittäin toistensa päälle. Iloisella 80-luvulla ei tiedetty sellaisista pikkumaisista ja turhista asioista kuten kolesteroli, rasvamaksa ja viinanhajuinen hengitys - se oli blinien kulta-aikaa. Nyt on toisin ja kahvaton, papukaijapihdeillä operoitava, paistinpannukin taitaa olla varsinainen surmanloukku 2000-luvun uusavuttomalle.

Blinit paistetaan aina voissa, kyllä VOISSA, ja vielä kirkastetussa sellaisessa. Miksikö? Koska hera palaa herkästi, kirkastettu voi omaa korkeamman savuamispisteen ja blinejä paistettaessa hellan tulee ollakin kuuma! Nynnyt ja nysvärit yrittävät toki tässä vaiheessa puolustella juoksevia "talousrasvojaan", kattirasvaa eli margariinia ja jotain pullossa olevaa skeidaa jolla tosimies ei voitelisi edes öljypropun kierteitä! Ei liene yliammuttua verrata blinien paistamista juoksevassa oivariinissa, "räiskymisen estämiseksi", suoranaiseksi homosteluksi. Siksi voita.

Blinien täytteistä voidaan olla montaa mieltä, aivan kuten blinien koosta. Jotkut mieltävät bliniksi vain ja ainoastaan 10cm halkaisijaltaan olevan 2cm paksun kiekon jonka päälle laitetan kaikkia mahdollisia täytteitä, toiset taas ehdottomasti haluavat useamman pikkublinin jolloin makumaailma voidaan rakentaa tarkemmin. Itse olen noudattunut orjallisesti seuraavaa ohjenuorakokoelmaa blinejä nauttiessa:

- Jos joku tarjoaa sinulle blinejä, pidä turpasi kiinni ja nauti.
- Kaikki blinit ovat hyviä jos ne ovat kuumia.
- Myös haaleat blinit ovat hyviä.
- Jos se maistuu sinusta hyvältä, se on passeli täyte blinillesi*

Viimeisen kohdan merkkasin asteriskillä, sillä vaikka kaikilla onkin oikeus omaan mielipiteeseensä, kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita. Eli jos joku vieraasi pyytää blinien kanssa ketsuppia tai ananaskuutioita, ei ole kohtuutonta kyynelkaasuttaa tätä kerettiläistä ja mahdollisesti roimia häntä kartulla pitkin selkää!

Mikäli olet epävarma blini-illastasi varaa nyt ainakin seuraavia täytteitä:

- Smetanaa (jos meinaat olla ovela ja ostaa ranskankermaa niin älä ole, minulla on silmät kaikkialla ja karttu käden ulottuvilla)
- Lohta, savustettua tai graavattua. Tai vaikka molempia!
- Hienonnettua sipulia
- Sienisalaattia
- Suolakurkku, kuutioituna

Muiksi täytteiksi käyvät mm. erilaiset mädit, Cavi-art (tuotenimi), silli eri muodoissaan, suolaliha, savuporo, katkaravut, melkein mikä vaan.

Blinipöytään pitää lisäksi varata jääkylmää snapsia sekä olutta

Tulinen possurulla

Jostain syystä tätä reseptiä ei ole blogissa näkynyt, vaikka juttu on vuodelta 2011! w00t!?

Aloitetaan tomaattikastikkeella!

6 tomaattia
1 zibula
6 valkosipunlinkynttä
puolikas habanero
5 rkl tomaattipyrettä
mustapippuri, suola
1 rkl hunajaa
1 rkl siirappia
1 rkl punaviinietikkaa
0,5 dl oliiviöljyä

Hienonna zibulat ja heitä kasariin öljyn kera, lämpö neloselle. Pese tomaatit, halkaise ja leikkaa kannat irti. Heitä kannat roskiin ja kuutioi laudalla olevat tomaatit karkeasti senttiäxsentti kokoisiksi. Ei mitään hienostelua vaan halkaistut tomaatit viilletään keskeltä poikki ja kuudeksi siivuksi. Nyt on hyvä nostaa hellan lämpöä vitoselle. pilko haba tomaattien joukkoon. Kun zibulat alkavat näyttämään kuullottuneilta, heitä tomaatit sekaan. Kääntele laiskasti ja anna kiehua. Struuttaa tomaattipyree joukkoon ja loput mausteet. Tiputa lämpö kolmoselle ja välillä hämmentäen anna kiehahtaa kokoon. Ohjeella ryydittää 3-4 isohkoa pizzaa.

Soosia kannattaa tehdä samointein vähän isompikin annos ja vaikka pakastaa osa.

Osta sopiva pätkä possun ulkofilettä, itse ostin n.700g painoisen kaverin. Lisäksi kaupasta mukaan (ei tartte jos löytyy kaapista);

Limetti
Nagaa, habaa
Jalapeñosoosia
Valkosipulia
Mozzarellaa
Aurinkokuivattua tomaattia (Eli "AK-tomee")
Hunajaa
suolaa, mustapippuria

Tee valkosipuliperunat edellämainitun ohjeen mukaan (kts. sivua ylöspäin)

Leikkaa filee auki levyksi, renssaa tosin siitä ensin kalvot pois. Hiero molemminpuolin suolaa, mustapippuria ja puolikkaan limetin mehu lihaan. Limetti tekee lihasta ihanan valkoista (rasistinen ohje).

Sitten tee täyte:
Pilko pienehköksi 6 valkosipulinkynttä, AK-tome ja mozzarella. Kippaa sopivaan astiaan. Lorauta sekaan hieman oliiviöljyä, toisen limetinpuolikkaan mehu, 1 rkl hunajaa, vähän jallukastiketta, chilit, vähän mustapippuria. Pyörittele lusikalla kunnes mozzarella ja öljy tekevät seoksesta tahnamaista. Levitä käsitellylle possunfileelle 3/4 matkasta. Rullaa nätisti rullaksi, penslaa päältä jallusoosilla, kelmuta lautasella ja laita kylmään pariksi tunniksi.

Kun perunat ovat olleet uunissa ~20 min, vedä possurullasta pinnat kiinni pannulla. Laita uunivuokaan ja perunoiden kanssa uuniin. Tällä välin voit kipata tomaattisoosin (passelin määrän) äskeiselle pannulle kuumenemaan. Kun rulla on ollut uunissa ~20 min, kaada tomaattisoosi päälle ja anna olla vielä n.20min. Tämän jälkeen perunat ovat suurinpiirtein valmiit, joten voit nostaa ne ja laittaa folion päälle. Possun päälle taas ripottelet mozzarellaraastetta/pizzajuustoraastetta ja annat olla kunnes kypsä (10-20min).

Anna rullan vetäytyä n.10min ennen viipalointia.

Pulled pork tai BBQ possu

Halvat ruhonosat ovat nyt nousukiidossa. Filee ei kiinnosta enää edes Stockmannin minkkiturkkirouvia!

No ei vaiskaan, lievä kärjistys. Eikä siannisk...siis kassler. Eikun puhutaan vain sianniskasta ole edes varsinaisesti mikään halpa ruhonosa. Eikös iloisella 90-luvulla jokin lihafirma oikein TVssä mainostanut, että "siellä grillataan taas kassleria" - ja ärsyttävä jingle päälle? Huh huh ja hyh hyh! Onneksi moisesta on päästy eroon. Jokatapauksessa possunniskaa saa parhaimmillaan karvan alle seitsemän euron kilohintaan, kun rupisimmastakin ulkopaistin rämmäleestä veloitetaan helposti 15€ - tai ylikin - per kilo!

Sianniskan hankinta alkaa etsimällä talon isoin kattila sekä uunivuoka. Mikäli uunivuokasi on mallia valurautakiulu, sekin kelpaa. Myös bulgarialainen sotilaskypärä käy hätätilanteessa. Mallaile vähän, minkä kokoinen tämä em. kypsennyastia on. Yritä hahmottaa sen ulottuvuudet.

Seuraavaksi marssi halpaa kassleria tyrkyttävään jälleenmyyntiliikkeeseen - ruokakauppaan! Näytä lihamiehelle käsiäsi apuna käyttäen kuinka ison biitin tarvitset, tarkoitus on ensialkuun keittää possua joten on turha ostaa isompaa kimpaletta kuin mitä kattilaan mahtuu. Mikäli olet kykenemätön pitämään kämmeniä pystyasennossa ~20cm etäisyydellä toisistaan samaan aikaan lausuen "laita joku tämmötti kokone pala" voin helpottaa sinua kertomalla, että noin neljän litran vetoiseen kattilaan ts. kypärän kokoiseen mahtuu kutakuinkin 1-1,2kg painava kassleribiitti.

Kiitä lihamiestä ja maksa tuote kassalla. Kirmaa kotiin.

Renssaa lihasta ylimääräiset pois, rasvat voi ja kannattaa jättää mahdollisimman hyvin.

Nosta sikavainaa kattilaan ja kaada sekaan kylmää vettä niin, että liha peittyy. Käännä levy täysille ja odota kunnes vesi kiehuu, kun vesi kiehuu alenna lämpöä tuntuvasti, niin että vesi jää poreilevaksi. Ryhdy kuorimaan veden pinnalle nousevaa vaahtoa pois.

Varttitunnin, suunnilleen, kuluttua vaahtoa ei enää nouse pintaan joten voit huoletta maustaa veden. Kouranpohjallinen karkeaa merisuolaa ja 1 tl sokeria, musta- ja maustepippureita kutakin ~8kpl.

Anna lihan kiehua hiljaa poreillen, välillä vettä lisäten kaksi tuntia. Tällä välin tee soosi.

Soosi:

6 dl kehitysmaiden lasten verta, eli coca-colaa.
6 valkosipulinkynttä
4 shalottisipulia
½ dl chilikastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
3 rkl ketsuppia
3 rkl HP BBQ-soosia, tai tavis HPtä
1 rkl sweetchilisoosia, tai "kukko tököttiä" a.k.a. Shirazaa
1 limetin mehu
2 rkl siirappia
1 tl savuaromia
Mustapippuria, ripaus curryä, juustokuminaa ja jauhettua korianteria.

Lohko sipulit ja keitä koko roska kasaan sellaiseksi sopivaksi kastikkeeksi.

Kun possu on kiehunut tarpeeksi, noste se lävikköön valumaan. Heivaa uuninkestävä vuoka uuniin lämpenemään ~250 astetta. Nosta kuuma vuoka varovasti liedelle ja nakkaa sinne n.75g voita. Pyörittele possua voissa ja nosta aina toviksi uuniin paahtumaan. Lopuksi valele vajaa puolet soosista possun ylle. Alenna uunin lämpö 120 asteeseen, nosta vuokaan kansi päälle (ei pakollinen) ja anna olla uunissa tunnin ajan, aina välillä lusikalla kastiketta possun päälle valellen. Tunnin kuluttua ota kansi pois ja anna possun olla vielä tunti, tällä kertaa kymmenen minuutin välein possua soosilla valellen ja penslaten.

Tässä vaiheessa nälkä pakotti nappaamaan possusta biitin, mutta jätin sen vielä tunniksi uuniin tekeytymään.

Soosia kannattaa jättää vähän lihan päälle ripsittäväksi tarjoiltaessa.

Itse silpaisin possusta veitsellä isomman palan syrjään ja hajoitin sen lusikan syrjällä, söin paprikamajoneesin, leivän ja coleslawn kanssa hampparityylisesti. Mutta meno on vapaata, mikään ei estä syömästä sormin suoraan uunivuoasta....

ps. Ennenkuin possun ottaa pois uunista voi sille antaa vähän "höpöä" kääntämällä grillivastukset täysille.

Karamellisoitua possua...

Roskaposti

Blogissa otettu toistaiseksi käyttöön sanavarmennus, mitä tulee kommentointiin. Jostain syystä roskapostirobotit ovat kirjoitelleet kommenttikenttiin kaikensorttisia kardaanikammion kattovalon korjausoppaita.

Pidetään helmikuun ajan päällä nuo, pahoittelut kaikille, itse inhoan syvästi kun pitää niitä suttuisia kirjaimia ja numeroita tihrustaa.

Viskigraavattu lohi

Taas lohta!? Se on terveellistä ja halpaa.

Tämä resepti syntyi kun neuvottelin ystäväni Kaljakeijun kanssa tulevan Burn's Nightin ohjelmistosta ja safkoista. Haggis with tatties 'n' neeps oli tietenkin listalla, mutta lisäksi piti olla jotain myös kasvissyöjille.

Skotlantihan on, kuten me kaikki ylioppilaat tiedämme, Yhdistyneiden Kuningaskuntien Norja. Siellä syödään lohta ja muita kaloja. Kuten hylkeitä. Luulisin..

No mutta siis, eli lohta päätettiin saada pöytään. Tovin mietittyämme tämän lohen muotoa, kypsää, graavattua, savustettua, keksimme yhdistää Skotlannin ja Norjan parhaat puolet. Kalan ja viskin!

Ensin halutun mallinen ja kokoinen lohifile siistitään ja suolataan. Suolaa kannattaa käyttää hivenen enemmän kuin normaalisti, valitettavasti en osaa tarkemmin sanoa kuinka paljon enemmän, mutta jos yhtään on PeTu:maa aiheeseen, osaa kyllä. Muista heittää myös ripaus sokeria (mutta ei liikaa, sillä emme halua hillottua lohta).

Laita lohi kylmään suolaantumaan 24 tunnin ajaksi. Tarkista suolaantumisen onnistuminen, jos maku on hyvä niin siirry vaiheeseen kaksi!

Vaihe2

Mausteliemi
3 cl viskiä
8 pisaraa hikkorisavuaromia

Tee mausteliemi, pyyhi kalasta suola pois. Valuta astiasta ylimääräiset nesteet pois ja huuhtaise se. Kaada liemi astiaan ja aseta kala nahkapuoli ylöspäin sekaan. Anna maustua vielä toinen vuorokausi.

Burns day supper

Hip hei! Tänään on 25.1. eli Robert Burnsin synttärit!

Kaikki me viskistä ja säkkipillimusasta tykkäävät sällit ja sällikit vietämme villejä bileitä ehtoolla skotlannin kansallisrunoilija kunniaksi!

Burnsin synttärinä on ollut tapana järjestää Burns day supper, jolloin mäs..öh nautitaan haggis with tatties'n'neeps, eli haggista peruna- ja naurissoseen kera. Saattaa siihen muitakin ruokalajeja, kuten lohta, eksyä kaveriksi. Ainakin alkupaloiksi.

Englanninkieltä taitavat voivat tutkailla illan sujumista BBCn laatiman tietopaketin mukaan;

"The Burns Supper is an institution of Scottish life: a night to celebrate the life and works of the national Bard. Suppers can range from an informal gathering of friends to a huge, formal dinner full of pomp and circumstance. This running order covers all the key elements you need to plan and structure a Burns Supper that suits your intentions.

    Piping in the guests

    A big-time Burns Night calls for a piper to welcome guests. If you don't want all that baggage, some traditional music will do nicely. For more formal events, the audience should stand to welcome arriving guests: the piper plays until the high table is ready to be seated, at which point a round of applause is due. At a more egalitarian gathering - with no high table - the chair can simply bang on the table to draw attention to the start of the evening's proceedings.
    Chairman's welcome

    The Chair (host/organiser) warmly welcomes and introduces the assembled guests and the evening's entertainment.
    The Selkirk Grace

    A short but important prayer read to usher in the meal, The Selkirk Grace is also known as "Burns's Grace at Kirkcudbright". Although the text is often printed in English, it is usually recited in Scots.

          Some hae meat and canna eat,
          And some wad eat that want it,
          But we hae meat and we can eat,
          And sae the Lord be thankit.

    Piping in the haggis
    Piping in the haggis

    Guests should normally stand to welcome the dinner's star attraction, which should be delivered on a silver platter by a procession comprising the chef, the piper and the person who will address the Haggis. A whisky-bearer should also arrive to ensure the toasts are well lubricated.

    During the procession, guests clap in time to the music until the Haggis reaches its destination at the table. The music stops and everyone is seated in anticipation of the address To a Haggis.
    Address to the haggis

    The honoured reader now seizes their moment of glory by offering a fluent and entertaining rendition of To a Haggis. The reader should have his knife poised at the ready. On cue ("His knife see Rustic-labour dight"), he cuts the casing along its length, making sure to spill out some of the tasty gore within ("trenching its gushing entrails").

    Warning: it is wise to have a small cut made in the haggis skin before it is piped in. Instances are recorded of top table guests being scalded by flying pieces of haggis when enthusiastic reciters omitted this precaution! Alternatively, the distribution of bits of haggis about the assembled company is regarded in some quarters as a part of the fun...

    The recital ends with the reader raising the haggis in triumph during the final line "Gie her a haggis!", which the guests greet with rapturous applause.
    Toast to the haggis

    Prompted by the speaker, the audience now joins in the toast to the haggis. Raise a glass and shout: "The haggis!" Then it's time to serve the main course with its traditional companions, neeps and tatties. In larger events, the piper leads a procession carrying the opened haggis out to the kitchen for serving; audience members should clap as the procession departs.
    The meal

    Served with some suitable background music, the sumptuous Bill o' Fare includes:-
        Starter

        Traditional cock-a-leekie soup;
        Main course

        Haggis, neeps & tatties ("Haggis wi' bashit neeps an' champit tatties");
        Sweet

        Clootie Dumpling (a pudding prepared in a linen cloth or cloot) or Typsy Laird (a Scottish sherry trifle);
        Cheeseboard with bannocks (oatcakes) and tea/coffee.

    Variations do exist: beef lovers can serve the haggis, neeps & tatties as a starter with roast beef or steak pie as the main dish. Vegetarians can of course choose vegetarian haggis, while pescatarians could opt for a seafood main course such as Cullen Skink.

    For more detailed information about the food on Burns Night, read How to host a Burns Night supper over on the BBC Food blog.
    The drink

    Liberal lashings of wine or ale should be served with dinner and it's often customary to douse the haggis with a splash of whisky sauce, which, with true Scots understatement, is neat whisky.

    After the meal, it's time for connoisseurs to compare notes on the wonderful selection of malts served by the generous chair.
    The first entertainment

    The nervous first entertainer follows immediately after the meal. Often it will be a singer or musician performing Burns songs such as:-
        My Luve is Like a Red Red Rose;
        Rantin', Rovin' Robin;
        John Anderson, my jo; or
        Ae Fond Kiss, and Then We Sever.

    Alternatively it could be a moving recital of a Burns poem, with perennial preference for:-
        Tam o' Shanter;
        Holy Willie's Prayer;
        To a Louse;
        Address to the Unco Guid; or
        For a' that and a' that.
    The immortal memory

    The keynote speaker takes the stage to deliver a spell-binding oratoration on the life of Robert Burns: his literary genius, his politics, his highs and lows, his human frailty and - most importantly - his nationalism. The speech must bridge the dangerous chasm between serious intent and sparkling wit, painting a colourful picture of Scotland's beloved Bard.

    The speaker concludes with a heart-felt toast: "To the Immortal Memory of Robert Burns!"
    The second entertainment

    The chair introduces more celebration of Burns' work, preferably a poem or song to complement the earlier entertainment.
    Toast to the Lassies

    The humorous highlight of any Burns Night comes in this toast, which is designed to praise the role of women in the world today. This should be done by selective quotation from Burns's works and should build towards a positive note. Particular reference to those present makes for a more meaningful toast.

    The toast concludes: "To the Lassies!"
    The final entertainment

    The final course of the evening's entertainment comprises more Burns readings.
    Reply to the Toast to the Lassies

    Revenge for the women present as they get their chance to reply.
    Vote of thanks

    The chair now climbs to his potentially unsteady feet to thank everyone who has contributed to a wonderful evening and to suggest that taxis will arrive shortly.
    Auld Lang Syne

    The chair closes the proceedings by inviting guests to stand and belt out a rousing rendition of Auld Lang Syne. The company joins hands and sings as one, having made sure to brush up on those difficult later lines.

Optional extras
Highland dancers

These can slot into any part of the evening.

    Lost Burns manuscripts

    Some Burns Night suppers include a lost manuscript reading, where a participant with literary aspirations recites from a fictitious long-lost musing of the great man on a new subject.
    Quizzes and/or recitation competitions

    Involving the guests - instead of having them sit passively - is key to a fun and successful Burns night. Make up your own activities for best effect."


Skottisafkoista löytyy kattavahko sivusto täältä;
http://www.rampantscotland.com/recipes/blrecipe_index.htm

Lohiceviche

Lohi oli tarjouksessa! Ok? Siksi näitä puskee.

Tein siitä mitä kaapissa oli, parempia reseptejä varmaankin löytyy.

Vajaan limetin mehu
2 valkosipulinkynttä
1 pieni sipuli
Vähän chiliä, itse laitoin habaneron..
1½ rkl oliiviöljyä
Suolaa, mustapippuria ja ripaus sokeria.
100g kirjolohta (kaikki raakakypsytettävät kalat käyvät)

Hienonna kiinteät ainet, heivaa kuppiin, sekoita. Kuutioi kala 5mm * 5mm * 5mm kuutioiksi, suunnilleen. Kippaa maustumaan tunniksi pariksi. Stanssaa tai nostele lautaselle hurjiksi keoiksi. Tuore korianteri sopisi myös kuin nyrkki silmään, mutta koska sitä ei nyt Alepasta saanut niin...

Ohje on tosiaan pienelle määrälle, tein ikäänkuin testimielessä vuosien tauon jälkeen. Mutta kalan määrää lisätessä tekee enempi tuota sipulit&maustelientä!

Ja sit mie en saa syödä sevitsiä..

Paistettua lohta, korvasienikastiketta ja keitettyjä perunoita

Ei mitään reseptejä. Tarjoiluehdotus.

Muista ryöpätä sienet kahdesti, viisi minuuttia kiehuvassa vedessä ja reilu huuhtelu välillä. Ryöppääminen ei ole pakollista, mutta ei pidä syyttää minua jos herää aamulla kuolleena.

Poronlihapyörykät ja uunijuureksia

Tämmöistä tuli veivattua. Oli pakkasessa poron jauhelihaa ja Prismasta sai juureksia halvalla.

Uunijuurekset:
1 isohko bataatti
2 punajuurta
8 valkosipulinkynttä
6 kiinteää perunaa
2 porkkanaa
Suolaa, mustapippuria, oreganoa
3 rkl hunajaa
vajaa desi punaviiniä

Kuori/pese/tee mitä ikinä teetkin juureksillesi ennenkuin syöt ne. Kuutioi kaikki särmästi n. sentti-kertaa-sentti-kertaa-sentti kuutioiksi. Oikeasti ei ole niin tarkkaa. Valkosipulinkynnet voi vain puolittaa. Lado juurekset uunivuokaan. Mausta mustapippurilla ja karkealla merisuolalla, itse laitoin suolaa sen verran, että kouranpohja peittyi juuri ja juuri. Sitten tirsutin pullosta arviolta kolmisen ruokalusikallista hunajaa koko roskan päälle, lopuksi hulauttelin punaviinin päälle.

Koko vuoka uuniin 200 astetta.  Juureksia on hyvä hämmentää varttitunnin välein, alustava paistoaika on n.45-60 min.

Sitten me valmista lihapullat!


Pullamassa:
~400g poron jauhelihaa
1 kananmuna
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 rkl ranskankermaa
Vajaa desi korppujauhoja
Suolaa, mustapippuria ja ripaus chilijauhetta

Hienonna sipulit ja yhdistä korppujauhon, munan ja ranskankerman kanssa. Anna turvota pulska vartti. Sotke sekaan jauheliha valitsemallasi tavalla, itse taisin käyttää sähkövatkainta.

Anna maustua tovi, vajaa kymmenen minuuttia ja paista pieni koepulla. Tai älä paista jos olet yhtä itsevarma kuin allekirjoittanut.

Boltseja!

Kun veivaat lihapullia, hyvä kikka on ottaa laakea vesiastia työtasolle ja aina parin pullan välein kastaa sormet veteen. Lihapullamassa ei näetsen tartu märkiin sormiin. Ruokaöljy käy myös, mutta koen veden siistimpänä vaihtoehtona. Pullista kannattaa myös tehdä mahdollisimman samankokoisia, jotta ne kypsyisivät samaan aikaan. Mitään "anopin versiota" ei kannata laatulihasta turata, tiedättehän; erikokoisia pullia joita ei ole taputeltu tiiviiksi. Lopputuloksena haljenneita lihakuulia joista puolet ovat palaneita ja puolet raakoja.

Lihapullien pyörittäminen on oikeasti helppoa ja nopeaa, ensimmäiset satatuhatta pullaa saattavat mennä harjoitellen, mutta sitten se lähtee suoraan selkärangasta!

Pyörittele n. pingispallon-golfpallon kokoisia pullia uuninpellille. Paista samaan aikaan uunijuuresten kanssa uunissa, laitoithan juurekset uuniin jo ennen pullien tekoa? Anna olla 200 asteen lämmössä 5-7 min, sen jälkeen alenna lämpöä 180 asteeseen.

Lihapullien kypsymisen voi todeta ns. "käänteisellä spagettimetodilla". Pasta on kypsää, kun se seinään viskattuna jää seinälle, lihapullat ovat kypsiä kun ne seinään viskattuna eivät jää seinään.

Vitsi vitsi. Oikeasti pullat ovat suunnilleen vartissa valmiita. Kokeilemalla selviää.

Kastikkeeksi valikoitui tällä kertaa ihan vain ruskea kermakastike, tosin ryyditin sitä jauhetulla viher- ja rosépippurilla sekä pullamassata ylijääneellä ranskankermalla!

Bon Jovi!

Ananaskirsikka

Eli tarkemmin ottaen Physalis Peruviana. Tämä koisokasveihin kuuluva koristeellinen marja(?) on myrkytön, terveellinen ja hyvänmakuinen. Chilin lähisukulaisena sitä on tietenkin ilo kasvattaa ja kuulemani mukaan se ehtii myös tehdä satoa Etelä-Suomen lyhyehkössä kasvukaudessa, taimet pitää tosin esikasvattaa hyvissä ajoin.

Kuvassa näkyvät taimet on laitettu itämään joulukuun puolessavälissä, siemenet otin ihan kaupan ananaskirsikoista, niitä tuntuu olevan tuhansia per marja. Marja kannattaa halkaista terävällä veitsellä ja sen kärjellä raapaista leikkuupinnoista näkyvät pienen pienet siemenet, parilla raapaisulla saa jo kymmeniä siemeniä jonka pitäisi riittää kenelle tahansa.

Idätin siemeniä samassa mullassa jossa kasvatan chilejäkin, elikkä turvepitoisessa kukkamullassa. Idätys olikin jännää hommaa, koska en tiennyt ananaskirsikan elämänkaaresta yhtään mitään, piti vain toivoa, että marjat olisivat olleet tarpeeksi kypsiä. Chileissähän raakojen palkojen siemenet eivät idä ja kasvista irroitetut, keinotekoisesti kypsytettyjen palkojen siemenet itävät selvästi huonommin kuin kunnolla kypsyneiden palkojen. Oltuaan mullissa n.14 vuorokautta, alkoivat liki kaikki ananaskirsikan siemenet pukkaamaan pientä häntää! Olin ällistynyt korkeasta itämisprosentista.

Taimia on nyt koulittu 3 kpl per kertakäyttömuki. Viikon tai kahden päästä ne koulitaan omiin pikkupurkkeihinsa joissa kasvu saa jatkua. Lannoitan niitä kuten chilejäkin, toistaiseksi. Joka toisella kastelukerralla pelkkää vettä ja joka toisella Nutriforten starttilannoitetta ohjeen mukaisella annostuksella.

Chilin kasvatusta vuonna 2013

Nimesin edellisen kasvatuskauteni Maailmanlopun kaudeksi, koska maailmanlopun piti koittaa kauden päätteeksi 21.12.2012. Vaan olinkin virheellisen mainonnan uhri, elämä jatkui normaaliin tapaansa. Ensimmäiset idätykset laitoin tosin jo marraskuun puolessa välissä, osin siksi että capsicum pubescens-suvun chilit itävät pitkään ja kasvavat hitaasti. Osan siemenistä idätin "varmuuden vuoksi", koska ei ollut takeita niiden itävyydestä. Hyvin kuitenkin itivät.

Tällaista pohdiskelua oli joulukuun 19. päivänä, postaan vähän myöhässä tänne blogin puolelle, tuumailua niin valoista kuin muustakin. Itsehän teen oikeita töitä, jossa ratkaisen oikeita ongelmia, sen takia onkin niin hauska naureskella kaikenlaisille, perseestään sohvaan kiinnikasvaneille, pellepelottomille ja mutufiilistelijöille.


Jännitys tiivistyy kun niskalenkkejä alkaa puskemaan mullista! Jotkut taimet ovat ehtineet jopa sirkkalehdille asti ja viimeistään nyt tulee varmistaa kasvien tuuheus sekä elinvoimaisuus; kuinka se tapahtuu? Tuulettamalla? Ei.. Tunkemalla Provadoa jokaiseen ruukkuun ja omiin sieraimiin? Ei.. Tuulettamalla lisää? Eii.. Entäs tekemällä tuuletin käyttäen tasavirtamuuntajaa ja hakkurivirtalähdettä ja muuttamalla tuulettimen pyörimissuuntaa? Ei todellakaan.

Mullan desinfiointikaan ei jeesaa, eikä fengshuit. Ja vaikka se aurinko nouseekin idästä, myös etelä-kiinan merellä, ei se täällä härmässä auta.

Tukevaan kasvuun tarvitaan muutama asia. Valo ja lannoitus. Myös lämpö ja jonkinlainen ilmankosteus on hyvästä, mutta nuo kaksi ensimmäistä seikkaa ovat tärkeimmät. Valo ja lannoitus on myös syytä pitää tasapainossa, sillä mitäpä kasvi tekee ylenpalttisella lannoitteella jos valonlähteenä on jokin surullinen tuikku.

Foorumia lukiessa, ja varsinkin ilman lähdekritiikkiä, saattaa pieni ihminen mennä aivan sekaisin. Kun kasvatellaan kurkkuja, tomaatteja, tupakkaa tai perunaa, ei valonlähteellä ole juurikaan väliä. Mutta kun kasvatetaan chiliä niin jostain helvetin syystä valoja pitää olla vähintään kaksi erilaista, toinen kukitukseen ja toinen kasvuun. Tämähän on huumepuolen hommia ja kuuluu chilinkasvatukseen ainoastaan jos välttämättä tahtoo tehdä asiat vaikeimman kautta. Kun panostetaan tehoon, voi värilämmöt periaatteessa unohtaa. Nyrkkisääntönä kuitenkin, että mieluiten "yli neljäkilosia lamppuja". Ja jos ei ole likviditeettia ostaa huumeita, kannattaa jättää käyttämättä.

Lamppuja on myöskin jos monenmoisia, moni tekee itse, moni hakee romikselta, toiset kaupasta ja loput tekevät itse aivan saatanallisperkeleellisellä vaivalla. Itseänihän moinen naurattaa, kun tiedän käyttäväni lamppuja tasan taimikasvatuksessa ja tuikkujen makaavan komerossa 9kk vuodesta. Kuvassa näkyvät viritykset on kasattu löytö-osista, sokeripalan ja koskettimen olen ostanut joskus vuosia sitten. Lamppuina on 30W ja 36W ESL, värilämmöt 4000K ja 5500K.

Itsehän olen työturvallisuusalan rautainen ammattilainen ja valaisimet on rakennettu PeTu-menetelmää käyttäen. Kasvatusfoorumilla ihmiset muistavat ahkerasti varoitella kaikenlaisten sähkökytkösten ja viritysten vaarallisuudesta, mutta itse olen aina luottanut rehelliseen maalaisjärkeen ja oivaltamiseen. Mikäli arveluttaa tehdä kodin sähkötöitä tai viritellä vesiviljelyjärjestelmiä, tee yksinkertainen testi:

1. Mene kylppärin/eteisen peilin eteen.
2. Katso peiliin.

Jos peilistä näkyy idiootti, niin homma on selvä. Älä koske mihinkään työkaluihin, mene takaisin sohvalle.

Tässä vielä pieni tsekkauslista, ettei tartte jälkikäteen huudella!

- Ei vedonpoistoa
- Ei maadoitusta
- Tehty humalassa
- Käytetty ei-asianmukaisia työkaluja
- Kytketty humalassa märkätilaan

Sokerina pohjalla mainittakoon, että pistin vielä tupakaksi chilien välittömässä läheisyydessä!